Katson taivahalle katson kuuta,
on vierellä sen tähti vähäinen.
Tulee mieleeni myös paljon muuta,
mi loistollansa korvaa pienuuden.
Voi toinen heikommaksi jäädä toista,
olla vaatimaton muodoltaan.
Ei suurin aina kirkkaimpana loista,
ei näy kauimmaksi luodoltaan.
Niin moni seikka johtaa meitä harhaan,
moni hautoo mieltä katkeraa.
Ei kukat kaikki sovi ruusutarhaan,
silti kaikki jossain sijan saa.
Moni täällä kiiltävästä pitää,
antaa turhan mieltä masentaa.
Vaikka kaunis pinnan alla itää,
ja aamu uuden päivän rakentaa.
Kun näitä mietin aika kuuta siirtää,
sen paikan aurinko näin varastaa.
Jo valo kaiken selvemmäksi piirtää,
on yö nyt ohi, aamu sarastaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti