Sirpaleita elämän mukanani kannoin
liian raskaaksi kävi taakka,
kunnes polvistuin, periksi jo annoin
hyvin jaksanut olen tähän saakka.
Kaikki oli kiinni nöyrtymisestä
Herralle taakkani kun siirsin,
saman voit tehdä, mikään ei estä
uudet viivat elämälle piirsin.
Mistä olen noussut, ei moni tiedä
enkä aio sitä esiin kaivaa,
tiedän ettei järkevät sitä siedä
se itseänikin vielä vaivaa.
Elämästäni en ketään muita syytä
koska itse kaiken aikaan sain,
varoa aina kannattaa kavalaa kyytä
vaikka viattomalta se näyttää vain.
Onnellisena ja selvänä nyt liikun
ansio on yksin Jeesuksen,
keinutuolissa myöhemmin kun kiikun
aina muistan armoistuimen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti