Sateenropinaa kotona kuuntelen
on harmaa synkkä sää,
masennukseen vaipua aio en
kun linnutkin visertää.
Mieli kuitenkin herkistyy
kun sinua muistelen,
on sadekin siihen osa syy
sinä olit niin aurinkoinen.
Oli pelkkää päivänpaistetta
lyhyt elämä rinnalla sun,
ei päivääkään kulunut naurutta
muistoissani taas rakastun.
Kun katselen päivää pilvistä
muisto sydäntä kirpaisee,
pyrkii kyyneleet ulos silmistä
aurinkoa ihminen tarvitsee.
Sinä valoa toit elämään
ennen aikojaan lähdit pois,
ei ihminen pysty estämään
Luoja elämää jatkaa vois.
Vaan päivämme ovat luetut
joskus aurinko lämmittää,
olemmeko valkoisiin puetut
kun säde viimeinen välille jää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti