Taivaanrannan ruskottavan nään
sinne kaipuuni sävel entää,
sinne mä liidän, sinne myös jään
minne sieluni kaipaa, lentää.
Ohut harso mua enää pitelee
pian matkaan kotia kohti,
täällä vain kaipaan, muuta en tee
lähden sinne missä ruskotus hohti.
Sieluni loistaa, silmäni nukkuu
hohtaa sisälläin kaipuun tähti,
pian tähti sammuu ja kaipuu hukkuu
kohti kotia sielu kun lähti.
Sieluni nauttii, on viimeinkin vapaa
se iloitsee lapsien lailla,
myös rakkaita sieluja perillä tapaa
olen täydellinen, en mitään vailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti