Et sanoja kuule,
et puhua voi,
silti nauravan katseen
nuo silmäsi loi.
Niin kauniina koet
elämän tään,
sait minutkin
hymyilemään.
Sua katsoessain
usein häpeän niin,
on pieniä murheet
joista jään kyyneliin.
Olet siksi sä ystävä
arvokkain,
sinun silmistäs voimaa
mä sain.
Mulle arvoja uusia
opetit näin,
sua katselen ihailu
silmissäin.
Paljon annat sä valoa
tielleni mun,
sen avulla
onnistun.
Avun mulle toi varmaan
jo oivallus lasten,
valo kirkkaampi on
pintaa tummempaa vasten.
Sua kiitän,
sun kauttasi huomasin sen,
syytä olla on
onnellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti